Veri vettä sakeampaa. Esittely.



 




"Olimme tavallinen perhe siihen asti kunnes meille synty esikoinen. Sen jälkeen me katsottiin tähtiin"

Kenzosta tuli esikoisemme  ja hän on tuleva perijä. Mieheni painotti, että Yin ja Yang tasapainon säilyttämiseksi olisi hyvä olla kaksi lasta, ei vähemmän eikä enemmän.

 Näin tarinaani kertoessani, teistä varmaan tuntuu, että olen täysin tossun alla ja toisen vietävissä, mutta halusin tämän mennä näin, katsokaas, vartui keskiluokkaisessa amerikkalaisessa perheessä, vanhemmat tekivät töitä pitkään ja vaikka olin ainoa, ei minua mihinkään painostettu, eikä heillä ollut minulle mitään erityistä tulevaisuuden varalle. Sain varttua rauhassa ja aika ajoin olin jopa kateellinen muillle ikätovereilleni siitä miten heillä oli tarkat odotukset ja säännöt. Minusta tuntui kun olisin ollut melkein puolet elämästäni tuuliajolla.

En siis pistänyt pahakseni sukeltaa perinteisiin ja rakentaa oma perhe niiden pohjalle, päinvastoin olin innoissani. Joten Ying ja Yangin säilyttämisesksi syntyi meille Aimi ja sitten keski-iän tienoilla, kun suhteemme kärsi isoja kriiseja, halusin lisää lapsia koska pelkäsin ohimenevää äitiyttäni ja koin näkymättömän ja pakottavan voiman saada vielä yksi ja juuri kun ajattelin, että olin pääsemässä tästä pakottavasta tuntesta eroon, selvisi, että olen raskaana. Odotin Reniä.

Penya ei tietenkään ilahtunut, että meidän toimet pistivät perheen epätasapainoon. Rehellisesti sanottuna, silloin pidin hänen ajatuksiaan vähän liioteltuina. Nyt alan pääsemään tähän kokonaisuuteen kiinni.

Silti tänä pävänäkin olen sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa.



Susan Li; minä joka astui tähtien kirjoituksien alle. 

Rakastan: 

- Ulkoilmassa olemista, luontoa.

- Kirjojen lukemisesta 

- Olen jokseekin Kunnianhimoinen... (ihan vaan vähän..)

-  Ikuinen Romantikko...

- Aina Kannustava :)) 

- Koti on minulle kaikki kaikessa Perhekeskeinen, Kotihengetär. 

Pelkään :(

- Tulta

- Pimeää 



Penya Li: 

- Mustasukkainen

- Aktiivinen

- Kannustava

- Ulospäinsuuntautunut

- Bisnestaitoinen 


Pelot:

- Tulen pelko (
 Meillä oli muutama tulipalo) 

- Pelko tulla petetyksi

- Pelko toteutumattomista unelmista

 

Mitä vanhemmaksi kävimme Penyan kanssa, sitä enemmän huomasin, kuinka tärkeäksi hänelle käy Kenzo ja hänen paikkansa perheessä, helppoa se ei ollut eikä se varsinkaan helpottanut, kun  Kenzo saavutti teini-iän. Huomasin miten paljon Penya rakastaa poikaa, mutta hän oli järkähtämätön tähtiin kirjoitettujen asioiden kanssa.  Kaikki tämä oli vasta alkua... 

Alamme käymään vanhaksi ja sen vuoksi pitää laittaa seuraava Tähti loistamaan. 



Kenzo Li ( seuraava laillinen Perijä)


Kenzo Li oli jo pienenä hyvin liikkuvainen ja touhukas lapsi, itsenäinen ja hänelle kehittyi todella itsevarma luonne mikä näyttäytyy nykyään enemmänkin kapinana...(teini-ikä)
Hänessä on paljon potentiaali ja itse uskon siitä huolimatta vaikka isä epäilee ja pelkää hänen epäonnistuvan, uskon että hänestä tulee hyvä Li suvun jatkaja.  


Kenzo on  jo lapsesta asti hyvin hoksaava ja taiteellinen persoona. Motoriikaltaan hän ei ollut etevä, vaan enemmänkin Kömpelö,  mutta hänellä on ilmiselvästi bisnesmaailman ymmärrystä. Mikä  sai isässä toivon kipinän heräämään poikaa kohtaan, koska ilman sitä, Kömpelö ja vain Taiteellinen lahjakkuus ei hänen mielestä riitänyt jatkamaan Li suvun perintöä. 




Aimi Li 

Aimi olisi ollut seuraava perijä jos ei Ren olisi syntynyt perheeseen. Tämä vähän mutkistaa tilanteita, koska Penyan vanhoillisuuden vuoksi vain miespuoliset voivat periä nimen sekä omaisuuden. Poikkeus on silloin jos perheessä ei ole muita seuraavia miespuolisia seuraajia joillin  Aimi olisi ollut seuraavassa jonossa jos Kenzolle olisi sattunut jotakin. 

Onneksemme Aimi ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta ja intohimoa näissä asioissa.

Aimi rakastaa:

- Keräilyä 

Hyvästä lapsuudesta johtuen hänellä on hyvä itsetunto, mutta siitä huolimatta hän on Sosiaalisesti epävarma, eikä ole varmuutta johtuuko se lapsuudenaikaisesta Laktoosi intoleranssista.


Suhde Kenzoon Aimilla  aina ollut todella läheinen, Aimi rakastaa molempia veljiään, mutta Kenzolla on hänelle erityinen paikka. Luulen, että se johtuu siitä, että Kenzo  on ollut aina hyvin lämmin ja rakastava pikkusiskoaan Aimia kohtaaan lisäksi hän on ainoa isoveli Aimille.

Kaikesta huolimatta Aimin ja Kenzon ikäero tekee tehtävänsä ja Renistä ja Aimista tuli hyvin läheisiä.

Kun taas Kenzo upposi syvämmälle teini-iän maailmaan jossa uudet tuulet puhaltaa. 




    Ren Li

Ren on aina ollut vapaasti kasvava persoona. Hän on pienestä lapsesta asti ollut rauhallinen ja tasapainoinen ja sen vuoksi, hänelle ei koskaan koettu pakolliseksi asettaa minkäänlaisia raameja. Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua, mutta sen näkee sitten. 

Renilla  on hyvä suhde molempiin sasaruksiin, varsinkin Aimiin. Hän kuitenkin kunnioittaa isoveljeään Kenzoa  ja katsoo tätä aina ylöspäin. Ren  ihailee Kenzon taiteellisuutta ja toivoo, että joku päivä, hänestäkin voisi tulla yhtä taitava piirtäjä. 

Ren on taiteellinen, hyvän itseluottamuksen omaava nuori poika. Vain aika näyttää, mitä kaikkea tästäkin nuoresta pojasta kehkeytyy. 


 


Kommentit